Nostalgiaa...

Päivänä muutamana saimme siskoni ja tyttäreni kanssa (viimein) inspiraation ryhtyä järjestämään lapsuuteni kodin vinttiä. Tavaroita useilta vuosikymmeniltä (50-luvulta alkaen) pahvilaatikoissa, muovikasseissa, rullattuna, taiteltuna... tiedät kyllä, jos olet joskus vastaavaa hommaa tehnyt.

Iso osa tavarasta päätyy kierrätykseen. Paljon riittää myös myytäväksi pihakirppiksellä ja tärkeimmät muistot pakataan tietty taas sinne vintille takaisin tai otetaan esille omaksi iloksi. Monta "jälleennäkemisen" huokausta / huudahdusta kuului, kun vintin uumenista löytyi lapsuuden aikaista tavaraa. Tässä osa säilytettävistä "aarteista":

Tämän nuken nimeä emme enää muistaneet, mutta paljon hänellä on leikitty. Pääsee nyt lämpimään sisätilaan asustelemaan, ehkä villapaidan tilalle voisin tehdä jotain kesäisempää vaatetta :) Tietääkö kukaan, millä nimellä tällaista nukkea kutsutaan (valmistusnimi)?

EDIT:  Anitan avustuksella selvisi nuken alkuperä . Hakusanalla "paperinkeräysnukke" löytyy tietoa nuken historiasta, tässä linkissä näkyy myös alkuperäinen vaatetus.

Ympäristöopin vihkon kuvitus hymyilytti

Ja nyt viittavat ne, jotka ovat oppineet lukemaan tämän aapisen opeilla! Itse olen ollut ekaluokkalainen talvella 1968-69

Aapisen viimeinen teksti: "SUVIAAMU Suven sirkka soittaa, kohta päivä koittaa. Yli metsän ja haan, yli vihreän maan, hyvä aurinko käy, ei yötä näy."

Englannin opinnot alkoivat kolmannelle luokalla. Minun enkun nimeni oli Harriet :)

JIHUU, löysin oman muistovärssykirjani, olinkin sitä jo pitkään kaipaillut. Ollessani noin 5-vuotias kertoilin omia tarinoitani, jotka äiti sitten kirjasi tähän kirjaan ylös. Kiiltokuvat antoivat ilmeisesti tarinoille inspiraation :)

Tässä ensimmäisen luokan opettajani kirjoittama muistovärssy.

Ystäväkirjan olen saanut lahjaksi  2.5.1969. Sen sivuja ovat täyttäneet läheiset sukulaiset ja koulukaverit. Urheilija-ihanteita olivat tuolloin Kaija Mustonen, Veikko Kankkonen, Kaarlo Kangasniemi. "Miksi aion tulla?" kysymykseen tytöt ovat vastanneet: kätilö, opettaja, leipuri, sairaanhoitaja, lentoemäntä, mannekiini. Eniten inhottiin "meidän luokan poikia", hämähäkkejä ja kiusaamista.

Tämä puinen kynäkotelo on kuulunut alunperin omalle mummolleni (s. 1903). Hänen jälkeensä isäni nuoremmalle siskolle ja sitten isälleni (s. 1931). Isä on tehnyt (koulussa?) nikkarin kynään metallisen kiinnitysklipsun.

 Lopuksi muutama ihana Me naiset- lehden kansikuvatyttö:

"En ole sulle sukua, en sisko enkä veli, mut´ystävyyden merkiksi nää sanat kirjoittelin."

"Hertta"