1.12.2012

Joulua kohti...

HIPHEI, joulukuun ensimmäinen...!
Edessä on yhdelle vuoden huippuaika ja toiselle varmaan kauhistus. Joulufanit ovat kaivaneet kaikki aarteensa viimeistään marraskuun alussa esille ja levittäneet tasaisen kuorrutuksen niitä huusholliinsa. Joulun vastustaja vetää hupun syvemmälle päähänsä  kulkiessaan kaupungilla lisääntyvän joulukrääsän ja joulumusakin keskellä.

Itse otin joulukoristelaatikot esille eilen ja nyt yritän arpoa, mitkä niistä laitan tänä vuonna esille ja mitkä saavat olla "lepovuorossa". Varsinaista joulun "väriä" en ole tänä vuonna päättänyt, olkoon nyt suloinen värien sinfonia tällä kertaa :) Olen kylläkin kerännyt Pinterestiin runsaasti joulukoriste- ym. ideoita, saa nähdä tuleeko mitään niistä toteutettua. 

Viime joulun aikoihin lupasin tehdä pienelle kummitytölleni Helmille (1v) oman joulutonttukalenterin. 
No, tässä syksyn muuttourakassa on aika vierähtänyt niin, että päädyin oikaisemaan tässä(kin) asiassa. 



jouluisen punavalkoisesti puetun tonttutytön. 

Noin 90 cm korkealla nukella on pehmustettu masu ja käsissä taipuvat rautalangat. Takana on pyöreä, puinen ripustusrengas. Tonttu oli jo valmiiksi siis puettu mutta halusin siitä vielä runsaamman ja lisäilin pitsiä, nappeja, nauhoja ym. koristusta. Ja pitäähän tonttuneidillä olla myös olkalaukku. Tässä tapauksessa siellä kulkee soma pupu mukana. Talven viimoilla lämmittää virkattu kaulaliina ja Helmin omat vauvasukat.






 Toivottavasti tonttukalenterista on Helmille iloa moneksi jouluksi :)

Olen useana vuonna ollut mukana erilaisissa jouluisissa vaihtorenkaissa. Tänä vuonna, edellä mainitusta syystä, ovat vaihdot jääneet... Siksi olkoon myös Villa Hertan joulukalenteri "vuorotteluvapaalla". Mutta mielelläni seurailen, miten muissa blogeissa joulua valmistellaan ja kalenterien paketteja aukaistaan päivittäin.

Olisi kiva tietää, missä blogeissa on tänä vuonna joulukalenteri. Jos sinulla on sellainen omassasi tai tiedät jonkin sellaisen, niin vinkkaa siitä minulle tuonne kommenttilootaan. Voin koota sitten vinkeistä linkkilistan  sivupalkkiin.

 Olkoon joulun odotuksesi mahdollisimman stressitön & 
tulkoon joulustasi mahdollisimman omannäköisesi :)
"Hertta"

22.11.2012

Pidän huolta itsestäni

Olen muuttanut syyskuun lopulla pois Helsingistä, jossa asuin 26 vuotta, takaisin synnyinkotiini Etelä-Karjalaan. Vuoden vuorotteluvapaa antaa mahdollisuuden nyt kuulostella omaa oloa ja hoivata itseni parempaan kuntoon kuin aikoihin. Jo parin kuukauden saldo on ehdottomasti plussan puolella, siis henkisesti ja jopa fyysisesti. Kunto on noussut ja paino pudonnut muuttopuuhissa ja uutta pesää rakentaessa. No, tärkeää apua painonpudotukseen ja hyvään oloon olen saanut jostain muustakin, mutta siitä voin kertoa  "privaatisti"...

Muutto toteutui pidemmän kaavan kautta eli ensimmäisiä nyyttejä ja laatikoita tuotiin tänne jo keväällä, kun uuden elämän suunnitelma alkoi hioutua. Helsingin kodin tavaroiden sortteeraamista poistettaviin, kierrätettäviin ja mukaan lähteviin riitti kiitettävästi :)


Yksi kapistus, joka sai luvan tulla mukaan uuteen alkuun on tämä "piianpeili". Ei mikään antiikkinen hienous vaan aikanaan tyttäreni huoneeseen ostettu peruspeili laatikolla. Jotenkin en raaskinut sitä poiskaan antaa, mutta pelkässä valkeudessaan se oli kuitenkin liian... no, valkoinen. Eipä muuta kuin suti ja decoupage- lakka  jälleen kerran hommiin.

Olen aiemminkin käyttänyt tätä Green Gaten servettikuosia eri projekteihin, pääsiäisenä mm. paperimassamunien päällystämiseen. Sen väritys ja malli eivät pettäneet nytkään, peili natsaa mielestäni hienosti vanhan, äitini käytössä olleen lipaston väriin.



 Kuluvan vuoden kesäkuussa voitin tästä Facebookin ryhmästä itselleni tämän "voimataulun":
Rakastan elämää. 
Pidän huolta itsestäni.
Taulu on nyt makuualkovissani, jossa se lataa tuota tärkeää ajatusta joka päivä alitajuntaani :)



Pidä sinäkin huolta itsestäsi :)

"Hertta"

19.11.2012

Käynnistelyä




Jokohan tämä blogin hiljaiselo aikaisi riittää...?
Jos siellä eetterissä on enää ketään "Hertan" ystäviä jäljellä, niin tiedoksi teille kaikille (kahdelle...?), että Villa Hertassa on laitettu taas valot ja lämmitys päälle. Eiköhän pikkuhiljaa ala jotain elonmerkkejä näkyä täällä blogissa.
Bloggeri on näemmä uudistunut taukoni aikana jonkin verran -  pitää siis ensin tutkia, osaanko enää edes tätä ohjelmaa käyttää : /
Muuttunut on  moni muukin asia: tietsikka, oma osoite, asumismuoto, pidän lataustaukoa työelämästä... Jospa Villa Herttakin siis kaipaisi pientä uudistumista? Ans kattoo ny, mitä tästä tulee... ;)

Lyhyistä päivistä huolimatta toivotan sinulle
 ... ja sinulle.... ja sinullekin...  
VALOISAA MIELTÄ!

"Hertta"

23.5.2012

Kesälaitumille...

Villa Hertan ovet sulkeutuvat kesän ajaksi.
Syksyn tullen tapaamme taas, silloin toivottavasti hieman uudistuneena.
Elämän muutos on "Hertalla" ainakin tiedossa...

Tässä pientä maistiaista muutoksesta... tarkoitan tuota kuvausympäristöä :)


Sain ostettua tämän ihanuuden jokin aika sitten ja nyt se odottaa pientä pintaremonttia.

 
Kauniita vetolaatikoita on peräti 4 kappaletta.
 
Lisää säilytystilaa...
 


Jalat maalaan ja muun pinnan huollan entiseen komeuteensa.
 



Kun muutos on valmis, saan tästä mieluisan työ- /kirjoituspöydän.
  


Pöydän koko, kun molemmat lisätasot on avattu, on komeat 46cm x 200cm.


Ai, että mie tykkään :)

Aurinkoisia ja lempeän lämpöisiä kesäpäiviä toivotellen itsekullekin,

"Hertta"



24.4.2012

Vaaleanpunaisia unia

Näinä päivinä Villa Hertan talonmies potee epäkuntoon mennyttä polveaan enimmäkseen horisontaalissa asennossa ja "avustajakissa" Bella tietysti komppaa  vierellä :)








 Nautinnollisia lepohetkiä ja  
vaaleanpunaisia unia 
Sinullekin :)

terveisin,
"Hertta"


3.4.2012

Pääsiäismunaus

 Minkälainen kana (Gallus gallus domesticus) mahtaa munia tällaisia munia?

 

 No tietenkin onnellinen, vapaana kasvanut ja virikkeitä saanut kana :)



"Kana tietä kulkee sipsuttaa,

tie on liukas, jalkaa lipsuttaa.

Vastaan tulee jyrä suuri,

kävipä kanalla huono tuuri.

Jyrän alle kana parka jää,

pyörän alta näkyy vain pää.

Jyrä painaa vauhdilla hanaa,

ei se huomaa pientä kanaa.

Kun kana pääsee jyrän alta,

tuntuu olo mahtavalta.

Sulat pöyhii ja kuntoon laittaa,

päänsä somasti kenoon laittaa.

Kun on kunnossa viimeinenkin sulkatukko,

huokaa kana:

"Ohoh... olipahan kerrankin kunnon kukko!"
 
 
Tättärää, noita tää, tänä vuonna levähtää. 
Pistän luudan varikolle, itse menen hunningolle. 
Jos mua haluat tuurata, 
Kyöpelinvuorelle ilmoita...

Hauskaa pääsiäistä!

"Hertta"

13.3.2012

Sydän on kotona

 "Hymy on kuin pieni ikkuna, 
josta näkee että
sydän on kotona."

Näin lukee Sydämellisen Salaisen Kirppisystäväni kortissa.
Kortin ja paketin minulle on lähettänyt Riitta Kotipuro- blogista.

Sydämellinen kiitos sinulle Riitta, 
paketin sisältö oli hyvin "herttamainen" ja 
erittäin mieleinen :)

 Pahoittelen kuvien hämyisyyttä...


 Sydämellinen seinälokerikko
(itsetehty osuus paketista)

 ... lisää sydämiä :)
 
 Ihana talo-kilikello
 
 Pitsiliina, soikea lautanen, pitsiä, pitsiä, pitsiä...
Ja tietenkin suklaata sekä sydämenmuotoisena, että levynä, nam.
Ihana ISO vanha avain, minkähän lukon sillä aukaisen...?
 Vanha lakana, jossa käsinvirkattu pitsi (jäi valitettavasti kuvassa piiloon)
Jetsulleen oikean väristä valko-harmaata ruutukangasta :D

Bellakin ihailee pitsejä


Ruusuinen metalliastia, love it :)
 

Kiitokset Riitalle ihanasta paketista sekä Possumammalle koko homman operatiivisesta pyörittämisestä :)

Itse lähetin paketin tänne.

"Piirrän sydämen, kauniin punaisen,

ystävällein annan sen

kera halauksen lämpöisen."

"Hertta"

10.2.2012

Tuu... tuu... tuunailuu

200. postaus:

Tämä kukkakaupasta ostettu puulaatikko oli parvekkeella aikansa kukka-alustana kulahtaen entisestään sateessa ja paisteessa. Nyt tuli aika päivittää se sisäkäyttöön:


Isäni teki siihen puisen kannen...

Valkoista maalia pintaan, pyörät alle ja vuosilukulaatta kylkeen.
Ja kas, siinäpä minulle kätevä yöpöytä, joka kätkee sisäänsä lehtiä, lankoja, lukemista odottavia kirjoja jne. Rullaa viereeni (ja tarvittaessa minne vaan) kevyesti. Uskon, että tämä ehostus antoi laatikolle monta palveluvuotta lisää.
Ja nyt ompelemaan kevätverhot ikkunaan - 
0 euron budjetilla eli kylkiäisenä saadusta pussilakanasta, 
jossa on just oikea väri ja tyyli :)

"Hertta"

5.2.2012

Kukkia keittiöön

Pienenä välipalana tein pari pyöreää keittiöliinaa bambulangasta tällä Tintin luomusten ohjeella. Mukava ja helppo tehdä, lopputulokset antavat väriä keittiöön :)


Turkoosi liina on tehty 20 silmukan mukaan. Vihreässä on 25 silmukkaa, siihen meni "just jetsulleen" koko 50 gramman kerä.



Ja nyt kahvin keittoon vaalipäivän merkeissä :)

Pirteitä pakkaspäiviä toivotellen,
"Hertta"