16.8.2010

Talo valitsi asukkaat

Monenlaista talon katsojaa on käynyt "Villa Pihlajassa" mutta nyt on lopulta löytynyt mielestäni sopivat asukkaat. 

Siispä saanko esitellä - eläkkeellä oleva pariskunta                                   "Herrasväki Karhu":


Tämän verran olen toistaiseksi saanut heistä tietooni:


Herra Björn Karhu (länsirannikon Karhuja) on tehnyt mittavan uran merikapteenina. Hän on siis ns. merikarhu. Valtamerillä vietetty aika näkyy mm. hänen kävelytyylissään, joka on vieläkin aaltojen mukaan huojuva. Eläkepäivien harrastuksenaan hän viihtyy metsissä samoillen, marjastaen ja sienestäen.


Rouva Nella Karhu puolestaan viihtyy puutarhahommissa.Puutarhan kukkien lisäksi hän kasvattaa mehiläisiä, joiden makoisaa hunajaa ja hunajasta valmistettuja tuotteita hän käy torilla myymässä toiminimellä "Mesikämmen". 


Heillä on yksi poika, jo pois kotoa muuttanut Otso. Hän on töissä verovirastossa ns. verokarhuna. Björn ja Nella odottavat kovasti saavansa lapsenlapsia. Olisi niin mukavaa seurata pikku nallejen kasvua ja puuhia. Mutta vielä ei ole sen aika... 

Karhut muuttavat taloon asumaan heti, kun remontti sen sallii. Paljon on vielä tehtävää, lattian laitto olisi seuraavaksi vuorossa. 

Lempeitä loppukesän päiviä toivotellen, 


3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Los osos jubilados se lo van a pasar muy bien en su nueva casa. Son muy cariñosos con sus nietos. Besos Clara.

anneve kirjoitti...

Kerrassaan valloittava pari! Ja hyvin olet taustat heistä selvittänyt.
Toivotaan, että sitä jälkikasvuakin sitten aikanaan ilmestyy.

miniaturista kirjoitti...

Unos osos entrañables.
Abrazos
Maite