18.1.2014

Home sweet home

Uusi koti vuorotteluvapaavuoden jälkeen alkaa viimein olla mieleisessä kuosissa. Monta on ollut mutkaa matkassa, ennen kuin olen tähän päässyt. Edellisen asukkaan jäljiltä olen yksin ja ystävien avustuksella kuurannut pois likaa enemmän kuin mistään aiemmasta osoitteesta. Asunnossa on neljän kuukauden aikana jouduttu vaihtamaan jääkaappi-pakastin, liesi ja kiuas. Ensimmäinen ei toiminut ollenkaan ja kaksi muuta niin kituen, että elämä niiden kanssa oli mahdotonta. Kaiken muun lisäksi jouduin keskelle vesivahinkoa, kun ennen muuttoani tehdyn lattiarempan jäljiltä oli tiskikoneen liitos kiinnitetty huonosti, huoks... Eipä muuta kuin keittiö tyhjäksi, lattia auki ja kuivurit puhkumaan. Kuivausoperaatio sujui onneksi ripeästi.

Pikkuhiljaa olen muokannut asunnosta KODIN. Vanhat ja uudet huonekalut ovat löytäneet omat paikkansa, pikku "tilpehööritavarat"  sujahtaneet niiden lomaan. Asunnossa ollut huono energia harmeineen on poissa. Sisään tullessa tuntee, että olen omassa tilassani, en jonkun vieraan.

Tässä kurkistus kotiini:

Makuuhuoneen tilpehöörit
Aurinkoinen pakkaspäivä, mittarissa -10
Sängyn pääty on vain niittaamalla päällystetty vanerilevy mutta se ajaa asiansa oikein hyvin. Onpahan helppo sitten joskus, jos / kun mieli muuttuu, vaihtaa uusi kangas...
Myöhemmin päivällä seinälle olikin ilmestynyt uudet "kuvat" :)
Oi tätä valon määrää pitkän harmauden jälkeen

Päivät pitenevät, energia lisääntyy taas "talviunen" jälkeen.
Auringonpaistetta sinunkin kotiisi,
terveisin Hertta