20.12.2014


Villa Hertta 
on määrittelemättömällä tauolla 
mutta ei ole sulkenut kuitenkaan 
oviaan lopullisesti.

Uutta inspiraatiota odotellessa,
terveisin
Hertta


12.4.2014

Harmaata...

Pääsiäinen lähestyy... kevät tekee tuloaan. Tänään vuorossa harmaa päivä, huomenna auringon paistetta tai vesisadetta. Kuka näissä kevätsäissä perässä pysyy...? Onneksi harmaat ja sateiset päivät näin keväällä eivät tunnu läheskään niin kurjilta, kuin syksyllä.

En koristele kotiani pääsiäistä varten juuri ollenkaan. Monestakin syystä... Ei ole pikku ihmisiä, joita varten voisi olla kiva laittaa tipuja ja pupuja esille. Toisaalta, matkustan pääsiäispyhiksi pois kotoa. Kolmanneksi... ei vaan nyt huvita. Panostan sitten enemmän kesään. Parveke mm. huutaa tyhjyyttään, sille en ole syksyllä tapahtuneen muuton jälkeen tehnyt yhtään mitään.

Jotain pientä koristusta kotiin nyt kumminkin olen saanut aikaiseksi. Olin työväenopistolla oppimassa himmelin tekoa parina päivänä. Tällä kertaa emme käyttäneet materiaalina perinteistä olkea, vaan mehupillejä - muovisia ja paperisia. Itse tykästyin paperipilleihin, joita tilasin täältä.  

Tässä pari valmista, jo paikkansa löytänyttä "sisustushimmeliäni":

Kuten sanoin, harmaa päivä...


Viisisakaraisia tähtiä paperipilleistä ja muovihelmistä.
Kokoamisvaiheessa...
... ja valmis häkkyrä eteisen katossa. Himmeleitä on kyllä kiva tehdä mutta hankala kuvata :)

Parempia kuvia himmeleistä voit käydä kurkkimassa vaikka täältä minun Pinterest-kansiostani :)


Seuraavaa kurssia 
(arvaapas mikä tekniikka?) 
odotellessa,
"Hertta"

29.3.2014

Agatha

Pienimuotoinen keräilyharrastus iskee ajoittain myös "Herttaan". Tässä yksi monista "höyrähdyksistä" eli Riksin sarjan julkaisemat Agatha Christien kirjat.
Riksin sarja tiivistettynä:
Sarja oli WSOY:n julkaisema pehmeäkantinen kirjasarja, jossa julkaistiin viihderomaaneja v. 1950-1960. Riksin sarjan nimi on peräisin vanhasta Ruotsin rahayksiköstä riikintaalerista eli "riksistä", joka oli sata äyriä. Riksin sarjan myyntihinta oli aluksi 100 markkaa, jota kutsuttiin puhekielessä "riksiksi".
Erityisen paljon sarjassa julkaistiin Agatha Christien, James Oliver Curwoodin ja Zane Greyn romaaneja. Kirjasarja oli ulkoasultaan yhtenäinen ja kaikissa kirjoissa oli värikkäät piirretyt kansikuvat.
Ensimmäisen Riksin Christien ostin kirppikseltä ihan vaan lomalukemiseksi. Siitä se ajatus sitten lähti... Olen aina pitänyt Christien kirjoista ja noissa vanhoissa pokkareissa oli mukavan nostalginen tunnelma.
Tässä kaikki sarjan kymmenen Christien kirjaa:












Kuluneet kannet suojasin näin...


Sopivat nyt paremmin myös muuhun sisustukseen :)

Jos oikein haluaisin hifistellä tämän pikku kokoelmani kanssa, pitäisi löytää kirjoista ensipainokset. Mutta nämäkin kelpaavat minulle aivan mainiosti :)

Mitähän seuraavaksi keksisin jahdin kohteeksi ?

Lukemisiin...
"Hertta"

2.2.2014

Vähistä tarpeista, omasta päästä :)

Edellisen asukkaan jäljiltä oli asunnon seinät rempattu siistiin kuntoon. Kylpyhuoneen laattaseinästä löytyi kuitenkin kaksi valmiiksi porattua reikää wc-pytyn yläpuolelta. "Mitäs noille tekis...?" Hyllyjä ym. säilytystilaa tarvitsee aina. Tuumasta toimeen eli ostin hyllyn kannakkeet ja liimapuulevyn.
Tee-se-itse-naisen cityhöyläpenkki :)
Valmis kuultomaalattu hylly paikoillaan.
Tulipahan turhille rei´ille jotain käyttöä ja kylppäriin pientä feminiinistä silmänruokaa. Jatkossa  hyllyn "asetelmat" varmaan vaihtuvat mielen ja vuodenaikojen mukaan...

Seuraavaa pikku projektia suunnitellen,
"Hertta"

18.1.2014

Home sweet home

Uusi koti vuorotteluvapaavuoden jälkeen alkaa viimein olla mieleisessä kuosissa. Monta on ollut mutkaa matkassa, ennen kuin olen tähän päässyt. Edellisen asukkaan jäljiltä olen yksin ja ystävien avustuksella kuurannut pois likaa enemmän kuin mistään aiemmasta osoitteesta. Asunnossa on neljän kuukauden aikana jouduttu vaihtamaan jääkaappi-pakastin, liesi ja kiuas. Ensimmäinen ei toiminut ollenkaan ja kaksi muuta niin kituen, että elämä niiden kanssa oli mahdotonta. Kaiken muun lisäksi jouduin keskelle vesivahinkoa, kun ennen muuttoani tehdyn lattiarempan jäljiltä oli tiskikoneen liitos kiinnitetty huonosti, huoks... Eipä muuta kuin keittiö tyhjäksi, lattia auki ja kuivurit puhkumaan. Kuivausoperaatio sujui onneksi ripeästi.

Pikkuhiljaa olen muokannut asunnosta KODIN. Vanhat ja uudet huonekalut ovat löytäneet omat paikkansa, pikku "tilpehööritavarat"  sujahtaneet niiden lomaan. Asunnossa ollut huono energia harmeineen on poissa. Sisään tullessa tuntee, että olen omassa tilassani, en jonkun vieraan.

Tässä kurkistus kotiini:

Makuuhuoneen tilpehöörit
Aurinkoinen pakkaspäivä, mittarissa -10
Sängyn pääty on vain niittaamalla päällystetty vanerilevy mutta se ajaa asiansa oikein hyvin. Onpahan helppo sitten joskus, jos / kun mieli muuttuu, vaihtaa uusi kangas...
Myöhemmin päivällä seinälle olikin ilmestynyt uudet "kuvat" :)
Oi tätä valon määrää pitkän harmauden jälkeen

Päivät pitenevät, energia lisääntyy taas "talviunen" jälkeen.
Auringonpaistetta sinunkin kotiisi,
terveisin Hertta